Toiminnanjohtajan palsta
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Vuosi on alkanut sirkuslaisittain hyvällä nosteella. Saimme juuri ministeriöltä päätöksen toiminta-avustuksesta ja voimme olla tyytyväisiä kasvaneeseen tukisummaan. Siitä huolimatta olemme joutuneet pienentämään henkilökuntaa ja töitä tehdään myös lyhyemmällä työajalla. Viime vuosi oli poikkeuksellinen monelta osin, myös rahoituksemme oli suurempi johtuen pohjoismaisesta sirkusvuodesta.
Tänä vuonna tiedotuskeskus panostaa mm. kotimaisen toiminnan kehittämiseen ja ensimmäinen aiheeseen liittyvä seminaari järjestetään Tampereella 27. päivä tammikuuta Circus Ruska –festivaalilla. Aiheena kiertuetoiminta Suomessa, jonka haasteisiin paneudutaan työseminaarissa kuin myös vapaamuotoisemmassa sirkusfoorumissa 28. päivä.
Toimintaa muutoin; tiedotuskeskus osallistui 6.-10.1. New Yorkissa APAP –Performing Arts Platformiin, jota varten tehtiin uusi kooste-DVD suomalaisesta nykysirkuksesta. New Yorkista enemmän seuraavassa uutiskirjeessä, mihin saamme Lotan ”reportaasin” messujen annista. Lisäksi nettisivujen uudistus on käynnissä ja tavoitteena on saada sivut valmiiksi helmikuun loppuun mennessä.
Pohjoismainen verkosto kokoontuu myös tällä viikolla tiedotuskeskuksen tiloissa. Edellisessä kokouksessaan verkosto teki mm. aloitteen Pohjoismaiselle kulttuurirahastolle sirkusalan asiantuntijan saamiseksi rahaston esittelijärinkiin. Tältä osin on saatu myönteinen vastaus rahaston hallitukselta viime vuoden lopulla. Kun asiantuntijoita seuraavan kerran valitaan, katsotaan että sirkusalan asiantuntijuus tulee huomioiduksi.
Viime vuoden lopulla tuli myös yllättävä ja surullinen uutinen; mm. Sirkuksen tiedotuskeskuksellekin ison videomateriaalilahjoituksen tehnyt Tom Hertell poistui joukostamme 86 vuoden ikäisenä. Minulla oli mahdollisuus ja ilo tavata hänet viime kesän alussa Meilahden toimistolla, ja muistan hänet charmikkaana ja iloisena herrasmiehenä. Sirkuksen tiedotuskeskus haluaa myös tätä kautta välittää osanottonsa Hertellin omaisille.
Tammikuu on jo lähes puolivälissä – päivät pitenevät ja niin myös valon määrä. Valoa ja hyvää potkua kaikille alkaneeseen vuoteen!
Sari Lakso
etu.sukunimi@sirkusinfo.fi
