Sirkusalan perustutkinnon uudistetut perusteet lausuntokierroksella
Opetushallitus uudistaa kaikkia kulttuurialan perustutkintoja työelämälähtöisemmiksi. Myös sirkusalan tutkinnon uudistus on juuri nyt meneillään. Käytännössä tämä tarkoittaa pääpiirteissään sitä, että laadimme linjat sille, mitä taitoja ja tietoja sirkusartisiksi valmistuvilla ammattilaisilla on oltava.
Tutkinnon uudistus on nyt viimeisessä vaiheessaan. Tutkinnon perusteet on laadittu Koulutuskeskus Salpauksen ja Opetushallituksen yhteistyönä. Nyt tutkinnon perusteet ovat lausuntokierroksella.
Sirkusalan asiantuntijoilta pyydetään lausuntoja ja niiden mukaisesti perusteita vielä muokataan loka-marraskuun aikana. Lopullinen hyväksyminen tapahtuu joulun alla. Tämän jälkeen sirkusalan perustutkinnon tutkinnon perusteisiin ei enää voi vaikuttaa, vaan ne ovat sellaisenaan voimassa vuosikausia. Kaikki sirkusalan perustutkintoa tarjoavat oppilaitokset (tällä hetkellä vain Salpaus) tekevät siis omat koulukohtaiset opetussuunnitelmansa niiden mukaisesti.
Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa sisältöihin!
Lausuntoja pyydetään lähetettäväksi 7.10. mennessä.
Linkki sirkusalan perustutkinnon tutkinnon perusteisiin ja ohjeet lausuntojen lähettämiseksi:
www.oph.fi/koulutuksen_jarjestaminen/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/ammatillisten_perustutkintojen_tarkistaminen/sirkus
Lisätiedot:
Koulutussuunnittelija Riikka Åstrand
050-5394555, riikka.astrand@gmail.com
