WHS vie uusia sirkusteoksia maailmalle
Keväällä peräti kolme nykysirkusryhmä WHS:n uutta teosta saa ensiesityksensä kansainvälisillä areenoilla.
Haitarivelho Kimmo Pohjosen ja jonglööri Ville Walon konserttiesitys Rautakeuhko nähdään aprillipäivänä Kontrapunkt festivaalilla Puolassa. Lukuisat haitarinpalkeet venyvät jonglöörin ja muusikon käsissä synnyttäen vangitsevia näyttämökuvia ja erikoislaatuista musiikkia. Rautakeuhko esitetään ensikertaa myös helsinkiläisyleisölle toukokuussa, jolloin esitys nähdään uudistetussa muodossa Savoy-teatterissa osana Cirko-festivaalin ohjelmistoa.
Kiasma-teatterissa syksyllä ihastuttaneet sooloteokset Nopeussokeus ja Mortimer lennähtävät maailmalle kevään myötä. Taikuri-kuvataiteilija Kalle Hakkaraisen hypnoottisen minimalistinen, ihmiskehon nykyteknologian nopeuteen törmäyttävä Nopeussokeus lähtee huhtikuussa Numero de Cirque tapahtuman vieraaksi Ranskaan. Ville Walon kuolemalle kevyesti naurava Mortimer, jossa sähköiset sensorit ja pörröiset pikkulinnut kohtaavat videoanimaation, saapuu toukokuussa TAC festivaalille Espanjaan ja Treff festivaalille Tallinnaan.
Suomen kansainvälistyneimpiin esittävän taiteen ryhmiin kuuluva WHS kiertää lisäksi kevään aikana myös aiemmilla teoksillaan: Belgiassa ja Ranskan eri kaupungeissa esitetään helmikuusta toukokuuhun kolmea ryhmän vanhempaa teosta Keskusteluja, Katoamispistettä ja Odotustilaa.
Lisätietoja:
Ville Walo
Puh: 050 370 5123
email: ville@w-h-s.fi
kuvia ja tietoa esityksistä: www.w-h-s.fi
Kevään 2011 kiertueaikataulu:
19.2. klo 20:15 & 20.2. at 19:00 Katoamispiste, International Crossroads Festival, Antwerpen, Belgia www.crossroadsfestival.eu
12.3. klo 21:00 Keskusteluja, Théâtre de Rungis, Rungis, Ranska www.theatre-rungis.fr
18.3. klo 20:30 Keskusteluja, 22.3 klo 15:00 ja 23.3 klo 20:30 Odotustila La Méridienne, Théâtre de Lunéville, Ranska www.lameridienne-luneville.fr
1.4. Rautakeuhko, Kontrapunkt festival, Szczecin, Puola www.kontrapunkt.pl
3.4. klo 17:00 Keskusteluja, Festival Mano a Mano, Salle Gaston Couté, Equinoxe, Scène nationale Chateauroux, Ranska www.equinoxe-lagrandescene.com/
6.4., 7.4. & 8.4. Nopeussokeus, Ay-Roop Fait Son Numéro De Cirque, Rennes, Ranska www.ay-roop.com/page/numero-de-cirque
6.5 & 7.5. klo 19:00 Rautakeuhko, Savoy-teatteri, Helsinki www.savoyteatteri.fi
10.5. klo 14:30 & 10.5. klo 19:30 Keskusteluja, PôleJeunePublic, TPM, Le Revest-les-Eaux, Ranska www.polejeunepublic.com
24.5. & 25.5. Mortimer, Sala Ambigu, TAC Festival, Valladolid, Espanja www.tacva.org
30.5. klo 17.00 Mortimer Treff Festival, Tallinna, Viro www.nuku.ee/eng/treff/61-tallinn-treff-festival.html
Empty
