Tanssitaidetoimikunta jakoi avustukset sirkustaiteelle
Taiteen keskustoimikunnan tanssitaidetoimikunta jakoi puoli miljoonaa sirkustaiteelle
27.01.2012
Valtion tanssitaidetoimikunta on sirkustaiteen asiantuntijatyöryhmän esityksestä jakanut sirkustaiteelle tukea reilut puoli miljoonaa euroa.
Cirko − Uuden sirkuksen keskus sai 210 000 euron toiminta-avustuksen ja Cirko Aereo vajaa satatuhatta euroa.
Pienempiä toiminta-avustuksia saivat 11 muuta sirkusalan yhteisöä. Neljä yhdistystä sai kertaluontoisia erityisavustukia esitystoimintaan. Kohdeapurahoja esitysten valmisteluun sai 14 sirkustaiteilijaa työryhmineen, yhteensä 42 000 euroa.
Sirkustaiteen hakemusten määrä nousi edellisvuodesta 23 prosenttia. Kohdeapurahahakemuksia tuli 55, joista 14 sai apurahan. Erityisavustuksia haki 12 sirkusyhteisöä, joista neljä sai avustuksen esitysten tuottamiseen, yhteensä 18 000 €. Toiminta-avustusta haki 24 sirkusryhmää, joista 13 sai avustuksen, yhteensä 490 000 euroa.
Toimikunnalla oli 100 000 euroa enemmän jaettavaa verrattuna edellisvuoteen. Ministeriön päätöksellä noususta enin osa meni Cirko − Uuden sirkuksen keskukselle.
Sirkustaiteen kohdeapurahat vuodelle 2012:
Erälinna Marjukka, Turku, 1000 €
poikkitaiteellisen esityksen valmistamiseen
Haavisto Janna (Klovni Britta), Turku, 2000 €
klovneriasoolon valmistamiseen
Hakanpää Salla, Helsinki, 2000 €
ilma-akrobatiaan perustuvan sooloesityksen valmistamiseen
Hakkarainen Kalle ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
Lähtö -uuden taikuuden esityksen valmistamiseen
Holsti Leo, Helsinki, 2000 €
sooloesityksen valmistamiseen
Hurri Aino, Helsinki, 2000 €
nykysirkusteoksen valmistamiseen
Ihalainen Jouni ja työryhmä, Lahti, 2000 €
Outcast -teoksen kuluihin
Jäntti Ilona ja työryhmä, Oulu, 3000 €
sirkusta ja nykytanssia yhdistävän teoksen valmistamiseen
Kaikula Henna ja työryhmä, Rovaniemi, 5000 €
kolmen nykysirkusteoksen valmistamiseen
Kosonen Sanja ja työryhmä, Turku, 5000 €
nykysirkusesityksen valmistamiseen
Pylkkänen Jenni ja työryhmä, Tampere, 5000 €
sirkusteoksen valmistamiseen
Sarno Juho ja työryhmä, Helsinki, 5000 €
sirkusproduktion valmistamiseen
Silvennoinen Sanna ja työryhmä, Helsinki, 3000 €
monitaiteellisen teoksen valmistamiseen
Tyni Tatu ja työryhmä, Helsinki, 2000 €
Politiikka ja illuusiot -esityksen 1. version valmistamiseen
Sirkustaiteen erityisavustukset vuodelle 2012:
Helsingin Sirkusammattilaiset ry, Helsinki, 5000 €
esityksen valmistamiseen
Juntti Jukka tmi, Järvenpää, 5000 €
esityksen tuottamiseen
PerformanceSirkusyhdistys ry, Helsinki, 3000 €
sirkusesityksen tuottamiseen
Tulikollektiivi Flamma ry, Tampere, 5000 €
juhlavuoden kuluihin
Toiminta-avustukset vuodelle 2012:
Association WHS ry, Helsinki, 60 000 €
Circo Aereo ry, Helsinki, 90 000 €
Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 210 000 €
Jakobin Sirkustuotanto Oy, Tampere, 15 000 €
Lokal Collective ry, Helsinki, 10 000 €
Monitaideyhdistys Piste ry, Rovaniemi, 10 000 €
Osuuskunta Sirkus Aikamoinen, Helsinki, 15 000 €
Sirkus Supiainen ry, Orivesi, 15 000 €
Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk, Rovaniemi, 18 000 €
Sirkusyhdistys Circus Uusi Maailma ry, Jyväskylä, 10 000 €
Sirkusyhdistys Race Horse ry, Helsinki, 15 000 €
Sirkusyhdistys Unioni ry, Kaarina, 7 000 €
Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry, Helsinki, 15 000 €
Empty
