Sirkuksen tiedotuskeskus kritisoi sirkustaidejaoston lakkautuspäätöstä
Tiedote 1.2.2011 / Sirkuksen tiedotuskeskus
Suomalaisen sirkusalan keskeisiä toimijoita edustava Sirkuksen tiedotuskeskus kritisoi voimakkaasti Taiteen keskustoimikunnan (TKT) 26. tammikuuta tekemää päätöstä lakkauttaa vuodesta 2000 toiminnassa ollut sirkustaiteen jaosto ja siirtää sirkustaidejaoston tehtävät tanssitaidetoimikunnalle. Kulttuuriministeri Stefan Wallinille ja eduskunnan sivistysvaliokunnalle toimittamassaan vetoomuksessa tiedotuskeskus painottaa sirkustaidejaoston tärkeää roolia alan viime vuosina tapahtuneessa nopeassa ja myönteisessä kehityksessä.
Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja Tomi Purovaara muistuttaa, että sirkustaiteen edistämisellä on ollut vuodesta 2009 oma budjettikohtansa valtion tulo- ja menoarviossa.
”Jaettava rahamäärä on kasvanut viimevuosina merkittävästi – samaa tahtia nykysirkusalan taiteellisen ja tuotannollisen kehityksen kanssa. Vuoden 2011 toimintaan sirkustaidejaosto jakoi 450 000 euron määrärahat”, painottaa Purovaara.
Sirkuksen tiedotuskeskus näkee oman asiantuntijaelimen ratkaisevassa osassa sirkustaiteen suunnitelmallisessa ja pitkäjänteisessä kehittämisessä. Esitys- ja yleisömäärin mitattuna sirkuksen toimiala on jatkuvassa kasvussa. Vuonna 2009 sirkusesityksiä oli yhteensä 870, ja katsojia yli 312 000. Nykysirkus on myös esittävän taiteen suurin kulttuurivientiala. Vuonna 2009 suomalaista sirkustaidetta esitettiin 14 maassa yli 52 000 katsojalle. Alan koulutus kattaa nykyisin lasten ja nuorten harrastustoiminnan lisäksi ammattilaiskoulutuksen ammattikorkeakoulutukseen asti. Teatterikorkeakoulu puolestaan suunnittelee yliopistotasoisen taiteilijakoulutuksen käynnistämistä.
Sirkustaidejaoston lakkauttamisen lisäksi Taiteen keskustoimikunta uudisti organisaatiotaan muun muassa siirtämällä lastenkulttuurin asiat alueellisiin taidetoimikuntiin ja sulauttamalla mediataiteen asiat valokuvataidetoimikuntaan. Monikulttuurisuusjaoston, säveltaiteen kirjastoapurahajaoston sekä kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahajaoston asema säilytettiin ennallaan.
Lisätiedot:
Tomi Purovaara, Sirkuksen tiedotuskeskus
puh. 050 400 7686
tomi.purovaara(at)sirkusinfo.fi
Empty
