Oskar Rask palkittiin Tapiolan stipendillä
Tapiolan Oma Stipendin 2009 saa sirkustaiteilija Oskar Rask
Kolmas Tapiolan nuorelle asiakkaalleen myöntämä kannustestipendi, Oma Stipendi, annettiin tänä vuonna lahtelaiselle sirkustaiteilijalle Oskar Raskille. Stipendin suuruus on 15.000 euroa, ja se annetaan saajalleen 5.000 euron erissä kolmen vuoden aikana.
Tapiolan vuosittain jakama stipendi kannustaa nuoria toimimaan aktiivisesti omalla sarallaan ja kehittämään itseään edelleen. Oma Stipendin saajalla on oltava mm. mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä omassa tutkimus-, harrastus- tms. toiminnassaan valtakunnallisesti merkittävälle tasolle. Stipendin avulla Tapiola tuo julkisuuteen nuoria asiakkaitaan heidän oikeilla taidoillaan, eikä vain hetkellisillä ansioillaan. Kolmivuotinen kannustestipendi antaa saajalleen mahdollisuuden suunnitella elämäänsä pitkäjänteisesti.
Ensimmäinen Oma Stipendi vuonna 2007 annettiin taitoluistelija Kiira Korvelle. "Ensimmäisen stipendin saajaksi valitsimme Kiiran mm. siksi, että halusimme kasvot ja tunnettuutta stipendillemme. Kukaan ei voi kieltää, etteikö hän olisi muutoinkin stipendin arvoinen", kertoo yhtiöryhmän johtaja Arto Jurttila.
"Tiedostimme vaaran, että ensimmäisen stipendin saajan perusteella se voi leimautua helposti julkkisten tai urheilijoiden stipendiksi. Seuraavalla kerralla halusimme tietoisesti toisenlaisen näkökulman asiaan ja toimme esille kädentaidot ja brändiajattelun, joka toteutui erinomaisesti kultaseppä Maria Suikkasen avulla. Halusimme mukaan myös yrittäjyyden, ja se tulee esille sekä viime vuoden että tämän vuoden stipendin saajan kautta", Arto Jurttila perustelee toisistaan poikkeavia valintoja.
Oskar Rask elää ajassa
Oskar Rask on 24-vuotias Porvoossa syntynyt, nykyään Lahdessa asuva sirkustaiteilija. Hän on opiskellut alaa Torinossa ja Lahdessa. Sirkusartistiksi hän valmistui Lahdesta helmikuussa tänä vuonna. Viime syksynä hän perusti viiden luokkatoverinsa kanssa Sirkus Aikamoinen-ryhmän.
"Tälle keväälle suunnittelemme sirkusteemaista koulukiertuetta perus- ja toisen asteen koululaisille ympäri Suomea. Kesän suunnitelmiin kuuluu esityksiä Keski-Euroopan sirkusfestivaaleilla. Olen myös pyrkimässä kansainväliseen organisaatioon "Clowns without borders", joka vierailee katastrofi- ja sota-alueilla - juuri siellä minne sirkusta täytyy viedä. Siellä lapset ovat menettäneet ilon ja elämänuskon, ja sirkuksen avulla ne voidaan edes hetkeksi palauttaa", Oskar Rask kertoo.
Arto Jurttila huomauttaa, että tässä taloudellisessa ja maailmanpoliittisessa yleistilanteessa, Tapiola halusi nostaa esille humanitäärisen työn merkityksen ilon tuojana. Yleisen hädän keskellä kärsivät eniten lapset niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. "Oskarille antamamme stipendi on viesti siitä, mikä on lasten merkitys toivon luojina. Vaikka Tapiola on kotimainen yhtiöryhmä, ajattelemme ja seuraamme asioita myös maailmanlaajuisesti. Oskarin valinta oli helppo. Kaiken sen takana, mitä hän haluaa saada aikaan, on helppo olla", Arto Jurttila kertoo.
Oskar Rask kuuluu Suomen parhaimpiin Cyr -rengasharjoittajiin. Stipendiä hän aikoo käyttää lisäopintoihin ulkomailla sekä välinehankintoihin. "Yksi alun ongelmista on työvälineiden korkea hinta. Ilman laadukkaita ja turvallisia työvälineitä, sirkustyö on vaarallista", Oskar Rask kertoo.
Lisätiedot: yhtiöryhmän johtaja Arto Jurttila, puh. (09) 453 2151
Liite: Otteita Oskar Raskin ansioluettelosta
Otteita Oskar Raskin ansioluettelosta:
Koulutus:
2006 - 2009 Koulutuskeskus Salpaus -sirkuslinja/sirkustaiteilija, erikoistunut Cyr-renkaaseen, pariakrobatiaan, ryhmäakrobatiaan
2005 - 2006 Atelje Philip Radice,Torino/ fyysisen teatteritaidon kurssi
2005 - 2006 sirkuskoulu Flic, Torino/ erikoistuminen sirkustikapuihin
2000 - 2003 Borgå Gymnasium/ ylioppilas
Sirkustaiteilija:
2008:
Prinsessa ruusunen/Lahden kaupungin teatterin produktio
Saku Star/ Espoon Taitaja-messut
Kotikaupungin tähdet/ Yle TV2 -produktio
Tuusulan Taiteiden Yö/Esitys Sirkus Bombafun kanssa
Hangö Teatterträff/ Katuesitys Sirkus Bombafun kanssa
Circus Mignon Saksassa kesällä 2007 ja 2008/"Children of the Revolution" ja Crazy Cabaret" sekä soolonumeroita mm. pariakrobatiaa ja Cyr-rengas
Sylt sommer variet´e, Saksa/ soolonumero Cyr-renkaalla
2007:
Sirkusesitys "Children of the Revolution"/mm. CIRCO-festivaalilla Helsingissä ja Vaasan kaupungin teatterilla
Sirkus Satulan kesäkiertue/ Katusirkusesitys "Ohjaustanko" Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa
Linnanmäen Valokarnevaalit/ Sirkus Satulan esitys (n. 50 kertaa)
Bluesbrothers Lahden kaupungin teatterin produktio/ryhmäakrobatiaa
2006:
Sirkuskiertue Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen (CIMO) tukemana/kiertue Suomessa, lukuisia esityksiä ja sirkustyöpajoja
Vuoden 2006 talviolympialaiset, Torino/tulitaiteilija olympiakisojen päätösjuhlallisuuksissa
Teatro Regio,Torino/ osallisena "Il colore Bianco"-näytelmän mainoskampanjassa.
Lisäksi lukuisia pienempiä ja suurempia sirkusesityksiä.
13.3.2009
Empty
