Lionel Lejeune sai Sirkuksen Lumo -palkinnon


Sunnuntaina 7.2.2010 Suomen Kansallisteatterissa juhlittiin ensimmäistä kertaa näyttämötaiteen Thalia-gaalaa, jossa palkittiin alan parhaita tekijöitä, produktioita ja ilmiöitä.

Sirkuksen tiedotuskeskus jakoi gaalassa Sirkuksen Lumo -palkinnon tunnustukseksi suomalaisen sirkustaiteen hyväksi tehdystä työstä. Palkintoraadissa istuivat kriitikot Annikki Alku, Merja Koskiniemi, Kaisa Kurikka, Elisabeth Nordgren ja Jussi Tossavainen ja raadin puheenjohtajana toimi Tomi Purovaara. Palkinnon sai sirkuspedagogi Lionel Lejeune.


Kuva (c) Heli Sorjonen

Palkintoperusteet:

Ranskasta Suomeen vuonna 1992 muuttanut Lionel Lejeune (s.1968) on uuden suomalaisen sirkuksen keskeisiä pedagogeja. Hänen työssään korostuu laaja-alainen sirkustaiteen ymmärtäminen ja monipuolinen opettajuus. Toiminnallaan sirkusopettajana hän on johdattanut useita opiskelijasukupolvia harrastuksen kautta kansainväliseen ammattilaisuuteen.

Katuesiintyjänä Ranskassa uransa 1990-luvulla aloittanut Lejeune toimi espoolaisen Suvelan Sirkuksen sirkustaiteen vastuuopettajana ja taiteellisena johtajana vuosina 1993–2001. Ongelmalähiön lasten ja nuorten aktivoimiseen tarkoitettu projekti osoitti sirkuksen sosiaalisen käytön suuret mahdollisuudet.

Vuosina 2001-2004 Lejeune työskenteli sirkustaiteen opettajana Ecole Nationale de Cirque de Châtellerautissa Ranskassa. Palattuaan Suomeen Lejeune on työskennellyt sirkustaiteen opettajana muun muassa Turun ammattikorkeakoulun sirkuslinjalla, Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisellä näyttelijätyönlaitoksella sekä useissa pääkaupunkiseudun nuorisosirkuksissa.
Tällä hetkellä Lejeune toimii Lahden Koulutuskeskus Salpauksen pääsirkusopettajana sekä muun muassa Cirko – Uuden Sirkuksen Keskuksen maahanmuuttajanuorille suunnatun sirkuskerhotoiminnan vastuuopettajana.

Lionel Lejeune on tunnettu lämpimänä ja vaativana sirkuspedagogina, joka vahvan myötäelämisen kykynsä kautta saavuttaa opiskelijoiden luottamuksen. Laajojen kansainvälisten verkostojensa kautta hän on ollut liittämässä suomalaista sirkusta alan kansainväliseen yhteisöön. Lejeunen panos uusien suomalaisten sirkuslaisten opettajana on omalta osaltaan edistänyt merkittävästi maamme sirkustaiteen kehitystä ja alan arvostuksen  paranemista.

Gaalan järjestämisestä vastasi Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä teatteri-, tanssi- ja sirkusalan muiden järjestöjen kanssa. Thalia-gaalan suojelijana toimi tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Sirkuksen Lumo -palkinto jaetaan seuraavan kerran vuonna 2011.

Lisätietoja Thalia-gaalasta



                                                                               7.2.2010



 

 

 

 


 

 

 

 

På svenska In English En français Liity-postituslistalle Sivukartta