OPM:n tuet kulttuuriviennille 2009

Opetusministeriön vuoden 2009 tuet Taiteen tiedotuskeskusten  kulttuuriviennin kehittämiseen on jaettu.

Kulttuuriviennin kehittämistukea on tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettu erikseen taiteen tiedotuskeskusten ja Suomen ulkomaisten kulttuuri-instituuttien kulttuuriviennin kehittämiseen. Tuet on nyt kohdistettu kulttuuriviennin kehittämisohjelman kehittämiskohteiden mukaan: kulttuuriviennin kärkihanketuki kohdistuu yritystoiminnan kehittämiseen, taiteen tiedotuskeskusten tuki klustereiden ja verkostojen vahvistamiseen ja kulttuuri- ja tiedeinstituuttien tuki kansainväliseen markkinointiin ja promootioon.

Taiteen tiedotuskeskusten kulttuuriviennin kehittämiseen avustusta oli jaossa 800 000 euroa. Avustusta hakivat opetusministeriöstä toiminta-avustusta saavien tiedotuskeskusten lisäksi Museoliitto, Design Forum Finland ja Suomen rakennustaiteen museosäätiö.

Kulttuurivientihakemusten käsittelyssä huomioitiin, kuinka hakijoiden toimintavuotta koskevat yleiset suunnitelmat ja tavoitteet tukevat kulttuurivientihankkeita. Tuettavat hankkeet liittyvät käytännössä toimiala- tai poikkisektorialisten klustereiden kehittämiseen, brändäykseen, myynninedistämiseen, tuotteistamiseen tai kansainvälisen verkostoitumisen vahvistamiseen.

Sirkuksen tiedotuskeskus sai tälle vuodelle kulttuuriviennin kehittämistukea 83.000 EUR.

Lue lisää kulttuuriviennin tukiverkon sivustolta.


 

 

 

 

På svenska In English En français Liity-postituslistalle Sivukartta