Circus Helsinki ja Sorin Sirkus Nuori Kulttuuri -lähettiläiksi
Kulttuuri ja urheiluministeri Stefan Wallin on luovuttanut suomalaisen
nuoren kulttuurin kansainvälistämiseen ja kulttuurivientiin liittyvät
diplomit Nuori Kulttuuri –lähettiläsryhmille. Kuuden diplomin saajan joukossa on kaksi nuorisosirkusta Circus
Helsinki ja Sorin Sirkus.
Nuori Kulttuuri –lähettiläät valitaan yhteistyössä opetusministeriön,
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn sekä Nuori
Kulttuuri –toimikunnan kanssa. Nuori Kulttuuri –lähettiläät valitaan edustamaan suomalaista nuorta kulttuuria ja edistämään
kulttuurikumppanuutta. Lähettiläät nimetiin nyt toista kertaa.
Lähettiläsryhmät saavat diplomien lisäksi toimintaan myös rahallista tukea. Toimikauden 2009-2010 aikana lähettiläsryhmien kulttuurivientiin tai –tuontiin liittyvää toimintaa tuetaan n. 8000-10000 eurolla per ryhmä. Tuki voi kohdistua ryhmien esiintymismatkoihin ulkomaille, asiantuntijavierailuihin tai esimerkiksi verkostoitumiseen muiden ulkomaisten tahojen kanssa eli kulttuurikumppanuuksien luomiseen.
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO hallinnoi Nuori Kulttuuri –matkat ohjelmaa osana kansallista Nuori Kulttuuri –toimintaa.
Lisätietoa Nuori Kulttuuri -sivustolta
Empty
