Sirkusfoorumi

Sirkusfoorumi on koko sirkuskentän tapaamispaikka, jossa keskustellaan yhteisistä ajankohtaisista kysymyksistä. Tähän mennessä foorumin koollekutsujina ovat olleet Cirko - Uuden sirkuksen keskus ja Sirkuksen tiedotuskeskus, joka on kutsunut foorumin koolle kolmasti, maaliskuussa 2008, tammikuussa 2009 ja elokuussa 2010.

Sirkuksen tiedotuskeskus pyrkii jatkamaan foorumin järjestämistä vähintään kerran vuodessa, mutta koollekutsujana voi toimia muukin sirkusyhteisö. Sirkuksen tiedotuskeskus tiedottaa mielellään foorumista ja muista sirkuskenttää koskevista yhteisistä hankkeista.

Vuoden 2011 sirkusfoorumi järjestettiin 22.10.2011 ja aiheena oli Cirko-keskuksen toiminta.
Muistio v. 2011 Sirkusfoorumista (PDF)
Muistio v. 2010 Sirkusfoorumista (PDF)
Muistio v. 2009 sirkusfoorumista (PDF)


Seuraavan kerran sirkusfoorumin kokoontuu tammikuussa 2012 Tampereella Circus Ruska Festivalin aikaan. Aiheena on sirkusesitysten kotimaan kiertuetoiminta.

Tule kertomaan ajatuksiasi ja kokemuksiasi kotimaan kiertueiden järjestämisestä – mikä on onnistunut ja mikä ei? 
Miten mielestäsi parhaiten voidaan edistää kotimaan esitystoimintaa?

Sirkusfoorumi kokoontuu Sorin Sirkuksella Tampereella
lauantaita 28.1.2012 klo 11–13.



Ilmoita tulostasi 25.1. mennessä: 
sähköpostilla sirkus@sirkusinfo.fi
tai tekstarilla +358 50 464 3203



På svenska In English En français Liity-postituslistalle Sivukartta